Suomalaiset näyttelijät menestyvät maailmallakin

Suomen elokuvateollisuudella menee hyvin: vuonna 2014 peräti 32 uutta kotimaista elokuvaa sai ensi-iltansa. Vuoden katsotuin, ulkomaillakin noteerattu leffa oli Dome Karukosken ohjaama Mielensäpahoittaja. Myös koko perheen elokuvat Risto Räppääjä ja Liukas Lennart sekä Onneli ja Anneli menestyivät hyvin kotimaassa.Menestystä ulkomailla niitti Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka oli jopa ehdokkaana Oscarien lyhytelokuvasarjassa. Miika Nousiaisen romaaniin perustuva Vadelmavenepakolainen puolestaan voitti parhaan pohjoismaisen elokuvan palkinnon Norjan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Haugesundissa. Suomen elokuvasäätiön sivuilta löydät kaikki vuoden 2014 elokuvat ja niiden katsojamäärät.Suomesta on viime vuosina ponnistanut lahjakkaita näyttelijöitä, jotka ovat menestyneet maailmallakin. Esimerkiksi Samuli Edelmann on näytellyt Tom Cruisen rinnalla Vaarallinen Tehtävä 4:ssä. Irina Björklund puolestaan on esittänyt George Clooneyn tyttöystävää elokuvassa The American. Samassa elokuvassa nähdään myös Samuli Vauramo, joka valittiin vuonna 2009 yhdeksi European Film Promotionin Shooting Stars -näyttelijäksi ja joka tekee nyt uraa Amerikassa. Suomalaisnäyttelijätär Anna Easteden on vieraillut useissa amerikkalaisissa tv-sarjoissa, kuten Miehen Puolikkaissa ja Bonesissa.Ville Haapasalo on niittänyt mainetta Venäjällä menestyselokuva Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia ilmestymisestä saakka. Useita suomalaisia näyttelijöitä on esiintynyt niin ruotsalaisissa kuin muissakin eurooppalaisissa sarjoissa ja elokuvissa: Esimerkiksi Antti Reini on tuttu näky monissa ruotsalaissarjoissa, yleensä esittämässä pahista. Samoin Jarmo Mäkinen on Ruotsissa tunnettu.Suosituimpia näyttelijöitä kotimaan sisällä ovat mm. tv-juontajanakin nähty hurmuri Mikko Leppilampi sekä monista ohjelmista ja elokuvista tuttu huumorimies Aku Hirviniemi. Naisnäyttelijöistä suosituimpia on monipuolinen Krista Kosonen, joka on osoittanut lahjakkuutensa sekä vakavissa rooleissa teatterissa että huiman suosion saaneissa viihdeohjelmissa. Hän sai parhaan naisnäyttelijän Venlan tammikuussa 2015 roolistaan tv-draamassa Toisen kanssa. Vuoden parhaaksi miesnäyttelijäksi valittiin Jussi Vatanen roolistaan tv-sarjassa Kimmo.Vesa-Matti Loiri on Suomen viihdetaiteen kestotähti, joka sai jälleen ansaitsemaansa huomiota Vain elämää -sarjan kautta, minkä jälkeen hän on myös vetänyt omaan talk show’taan. Muita lahjakkaita pitkän linjan näyttelijöitä ovat mm. Tommi Korpela, Martti Suosalo ja Peter Franzen. Nuorempaa, mutta jo monta kertaa taitonsa osoittanutta polvea edustavat mm. Jasper Pääkkönen ja Laura Birn.Suurta maailmanluokan tähteä ei ole vielä pienestä maastamme löytynyt, mutta koska näyttelijäkoulutus on maassamme erinomaista, tulemme varmasti näkemään sen päivän, kun suomalainen näyttelijä valtaa Hollywoodin! Näyttelijät eivät ole myöskään ainoita esiintyjiä, joiden tavoitteena siintää Yhdysvaltain länsirannikko: mm. Stand up –koomikko Ismo Leikola on niittänyt menestystä kansainvälisissä komediakilpailuista. Lisää suomalaisista koomikoista voit lukea artikkelistamme Stand up -komiikka on suosittua jurossa Suomessakin.